Jamppa Kääriäinen – тема
Jarmo ”Jamppa” Kääriäinen on suomalainen laulaja ja lauluntekijä, joka oli iisalmelaisen Halavatun papat -huumoriyhtyeen solisti. Hän jätti yhtyeen vuodenvaihteessa 2008/2009 ja julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Halluun viihyttee loppuvuodesta 2010. Albumi sisälsi muiden esittäjien tunnetuksi tekemiä kappaleita savoksi käännettynä. Se oli Suomen virallisella albumilistalla viisi viikkoa, korkeimmillaan sijalla 13. Toinen albumi Kuumoo kessee julkaistiin kesällä 2011 ja kolmas albumi Hyvvee joolua saman vuoden lopulla.
Halavatun papat -yhtyeen ja soolouran lisäksi hän on ollut jäsenenä myös yhtyeissä Hämyt ja Mulkvist. Hän on myös perustanut JamiJami-nimisen ohjelmapalveluyrityksen.