Рауни Пеккала – тема
Rauni Pekkala on suomalainen iskelmälaulaja, joka oli varsin suosittu 1960-luvulla. Hänen uransa alkoi vuonna 1960 hänen sijoituttuaan iskelmälaulukilpailussa Pieksämäellä toiseksi. Hän toimi Herbert Katzin yhtyeen solistina viisi vuotta ja osallistui vuonna 1963 Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan. 1960-luvun jälkeen esiintymiset vähenivät selvästi, mutta Pekkala tekee edelleen keikkoja. Harrastuksista mainittakoon lentopallo.
Pekkala on esiintynyt elokuvassa Käpy selän alla laulajana ja elokuvassa Käyntikorttini näyttelijänä sekä ollut mukana MTV3:n BumtsiBum!-ohjelmassa 14. marraskuuta 1998. Myös Rauni Pekkalan sisko Raili Tuttujew on levylaulaja ja on esiintynyt nimellä Tutta Jew.