Маттиас Бамерт – тема

Matthias Bamert on sveitsiläinen kapellimestari ja säveltäjä.
Bamert opiskeli Sveitsissä, Darmstadtissa ja Pariisissa. Hän tutustui muiden muassa Pierre Bouleziin ja Karlheinz Stockhauseniin, joihin muodostunut yhteys on kuultavissa hänen omissa teoksissaan 1970-luvulta. Hän toimi ensioboistina Salzburgin Mozarteum-orkesterissa vuosina 1965–1969, mutta siirtyi sitten orkesterinjohtotyöhön. Hän esimerkiksi avusti 1970-luvun alussa Leopold Stokowskia ja pääsi Clevelandin orkesterin nimikkokapellimestariksi sen silloisen musiikillisen johtaja Lorin Maazelin ohella. Vuosina 1977–1983 Bamert työskenteli Baselin sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana ja vuosina 1985–1990 Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin päävierailijana. Vuosina 1992–1998 hän oli Luzernin festivaalin ja vuosina 1993–2000 London Mozart Playersin taiteellinen johtaja. Vuonna 2000 hänet nimitettiin päävierailijaksi Uuden-Seelannin sinfoniaorkesteriin. Sittemmin Bamert on toiminut johtoasemissa Länsi-Australian sinfoniaorkesterissa, Malesian filharmonisessa orkesterissa ja Sapporon sinfoniaorkesterissa.
Vuosina 1985–1990 Bamert johti Glasgow'n Musica Nova -nykymusiikkifestivaalia.