Timo Turpeinen – тема
Timo Jukka Turpeinen on suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Turpeinen keikkailee oman Timo Turpeinen Bandinsa kanssa soittaen erityisesti suomalaista iskelmää. Lisäksi hän on duetoinut vuosien ajan Sonja Lumpeen kanssa. Turpeisen tunnetuimpia kappaleita on alun perin Markku Blomqvistin vuonna 1977 levyttämä ”Liehuva liekinvarsi”. Turpeinen itse esitti tämän kappaleen ensimmäisen kerran vuonna 1991.
Timo Turpeinen lauloi 1970-luvun lopulla yhtyeessä nimeltä Funky President, jolta ilmestyi yksi englanninkielinen single. 1980-luvulla hän liittyi Bluesshakers-yhtyeeseen ja aloitti soolouransa vuonna 1989. Bluesshakers esiintyi myös Hymyhuulet-sarjassa nimellä The Hepamamas. Moulin Rougers -yhtyeessä tehtiin englanninkielistä musiikkia. Soolouralle Turpeinen lähti 1980-luvulla, jolloin hän levytti kaksi coverlevyä, Reissumiehen muistot ja Liehuva liekinvarsi. 1990-luvulta lähtien Turpeinen on esittänyt omia laulujaan.
Turpeinen on tehnyt lauluja myös muille artisteille kuten Vicky Rostille.