Pirjo Lehti – тема

Pirjo Tuulia Lehti
on suomalainen iskelmälaulaja, joka osallistui vuoden 1980 Syksyn sävel -kilpailuun kappaleella ”Portit”. Vaikka hän on laulanut Syksyn ja Kevään sävel -ohjelmissa ja julkaissut kuusi albumia, on hän jäänyt kuitenkin suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi. 1990–2000-luvuilla Pirjo Lehti on levyttänyt muutamia lyhyitä levyjä laulaen suomenkielisiä versioita ulkomaisista kappaleista, kuten Patricia Kaasin ”Hotel Normandy” -kappaleen suomenkielinen versio ”Kun mentiin hotelliin”.
Vuonna 1967 Lehti osallistui Lahdessa laulukilpailuun, jonka hän voitti ja sai levtyssopimuksen. Hän levytti vuonna 1969 ensisinglensä "Auringon pistos / Jos vielä kohdataan". Hän ryhtyi 17-vuotiaana Pekka Nurmikallion orkesterin laulusolistiksi. Hän keikkaili myös Saksassa unkarilaisen orkesterin laulusolistina ja he tarjosivat Lehdelle esiintymiskiertuetta myös Yhdysvaltoihin, jonne hän ei kuitenkaan lähtenyt. Lehti opiskeli 1980-luvulla Päijät-Hämeen konservatoriossa laulunopettajaksi ja toimi myös kuoron johtajana. 1980-luvun alussa lehti keikkaili runsaasti Suomessa keikkaorkesterinsa kanssa, kunnes lopetti ne ja toimi sen jälkeen vuosina 1983–2019 taksiyrittäjänä Lahdessa.