Suomalaiset muinaiskuninkaat osa 1: Bardr Lumitunturinharjun Saaga

Suomalaiset muinaiskuninkaat osa 1: Bardr Lumitunturinharjun Saaga

Suom. Kari Leinonen, Martti Linna ja Erkki Palmén

Oli kuningas nimeltä Dumbr (Vähäpuheinen). Hän hallitsi Haalogalandin pohjoispuolella sijaitsevia merenlahtia, joita nykyään kutsutaan Dumbshafiksi eli Dumbrin mereksi (= Pohjoinen Jäämeri) ja jotka on nimetty kuningas Dumbrin mukaan. Isän puolelta hän polveutui jättiläissuvusta, joka oli komeaa väkeä ja kookkaampaa kuin muut ihmiset. Hänen äitinsä polveutui velhosuvuista.

Dumbr olikin perinyt ominaisuuksia molemmista suvuista: hän oli sekä voimakas että hyväluonteinen ja sopuisa. Niinpä hän tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa. Äidin puolelta hän oli perinyt voimakkuutensa ja kyvyn suuriin tekoihin, samoin ailahtelevuutensa ja taipumuksen ruveta pahansisuiseksi, jos jokin asia ei häntä miellyttänyt. Hän halusi yksin hallita niitä, jotka asuivat siellä pohjoisessa. He hyväksyivät hänet kuninkaaksi, sillä he tunsivat, että hänestä oli suurta apua jättiläisiä, velhoja ja tietäjiä vastaan. Hän oli mitä suurimmaksi avuksi myös kaikille, jotka kääntyivät hänen puoleensa. Hän otti kuninkuuden itselleen kahdeksitoista talveksi.

Hän nouti Kvenlandista Mjöllin, joka oli Snaer Vanhan tytär, ja meni tämän kanssa naimisiin. Mjöll oli naisista kaunein ja melkeinpä suurin kaikista niistä naisista, jotka olivat ihmisiä. Heidän oltuaan yhden talven naimisissa Mjöll synnytti poikalapsen. Poika kastettiin, ja hänelle annettiin nimeksi Bard Dumbrin isän Bard-jättiläisen mukaan. Hän oli sekä suurikokoinen että kaunis ulkonäöltään: ihmisistä tuntui, etteivät he olleet nähneet ketään kauniimpaa miestä. Hän muistutti kovasti äitiään; tämähän oli niin kaunis ja valkoinen ihonväriltään, että valkoisin lumi, jota sataa tyynellä säällä ja jota kutsutaan nimellä mjöll (= viti = kuiva, uusi lumi), sai nimen hänen mukaansa.

Vähän myöhemmin syntyi jättiläisten ja kuningas Dumbrin välille riita. Kuningas Dumbr ei halunnut sen takia saattaa poikaansa Bardia vaaraan. Hän muutti etelään, Norjaan, Dovrefjell-tunturille. Siellä hallitsi Dovre-niminen vuoren jättiläinen.

Dovre tuli hyvin toimeen Dumbrin kanssa. Heidän välillään vallitsi mitä läheisin ystävyys. Siihen aikaan Dumbr etsi kasvattajaa pojalleen. Dovre otti pojan huostaansa. Sen jälkeen Bard asui siellä kymmenen talvea. Dovre opetti hänelle kaikenlaisia taitoja, sukutietoutta ja aseiden käyttöä. Häntä ei kielletty opettelemasta loitsuja eikä muinaistaruja. Niinpä hänestä tuli selvänäkijä ja tietäjä – sillä alalla Dovre oli harjaantunut. Siihen aikaan suuret ja jalosukuiset miehet arvostivat kaikkia tällaisia taitoja, sillä sana Jumalan Pojasta ei ollut vielä levinnyt tähän pohjoiseen maankolkkaan.

Dovrella oli yksi tytär, Flaumgerdr-niminen, kaikista naisista suurin ja uljaan näköinen, mutta ei silti erityisen kaunis. Kuitenkin hän oli ihmissukua äitinsä puolelta. Hänen äitinsä oli kuollut: he asuivat silloin kolmisin vuoren luolassa. Bard ja Flaumgerdr viihtyivät hyvin toistensa seurassa, eikä Dovre siitä huolestunut. Bardin ollessa kolmetoistavuotias Dovre naitti hänelle tyttärensä Flaumgerdrin. Nuoret pysyivät Dovren luona, kunnes Bard täytti kahdeksantoista vuotta. Silloin tapahtui eräänä yönä, että Bard maatessaan vuoteessaan näki unta suuresta puusta, joka näytti nousevan hänen kasvatti-isänsä Dovren tulisijasta. Se kasvoi niin nopeasti, että taipui törmättyään luolan kattoon ja työntyi sen jälkeen luolan aukosta ulos. Tällöin se oli niin suuri, että sen silmut näyttivät hänestä kattavan koko Norjan. Kaikilla oksilla oli runsaasti kukkia, mutta yhdellä oksalla oli kaunein kukka. Tämä yksi oksa oli kullanvärinen.

Bard tulkitsi unen siten, että luolaan Dovren luo tulisi joku kuninkaallista syntyperää oleva mies, joka kasvatettaisiin siellä, ja että samasta miehestä tulisi kuningas, Norjan yksinvaltias. Kaunis oksa taas tarkoittaisi sitä kuningasta, joka polveutuisi Dovren luona varttuneen sukulaisesta. Tämä jälkimmäinen kuningas määräisi noudatettaviksi toisenlaisia tapoja kuin mitä silloin vallitsi.

Uni ei ollut hänelle kovinkaan mieluinen. Tuon loistavan kukan on katsottu tarkoittaneen kuningas Olavi Haraldinpoikaa (Olavi Pyhää).

Tämän unen jälkeen Bard ja Flaumgerdr lähtivät pois Dovren luota. Vähän myöhemmin sinne tuli Harald Halvdaninpoika, joka varttui siellä Dovre-jättiläisen luona. Dovre teki hänestä sitten kuninkaan, kuten kuningas Harald Dovrenkasvatin saagassa kerrotaan.... to be continued.


Tekstilähteet:

Bárdar saga Snaefellsáss (Vald. Asmundarson). Islendinga sögur 37. Reykjavik 1902.

Messenius Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Latinan kielestä suomentaneet: Martti Linna, Jorma Lagerstedt ja Erkki Palmén. SKS, 1988.
Sivut: 177-179