Mitä Neuvostoliitto teki saksalaisille naisille Berliinin taistelun jälkeen?

Tarinamme alkaa vuoden 1942 lopulla, kun Saksassa alkoi kiertää huhuja, että puna-armeija oli saartanut kenraali Pauluksen kuudennen armeijan Stalingradissa. Sotilaidensa suuriin voittoihin tottuneet ihmiset eivät uskaltaneet hyväksyä, että Wehrmachtin suurin joukko-osasto oli tuomittu tuhoon. Joseph Goebbels julisti "saksalaisen joulun", joka oli maalattu ankaruudella ja ideologisella päättäväisyydellä.

Kaksi vuotta myöhemmin berliiniläisillä oli vähän aihetta juhlintaan jouluna 1944. Pommitukset olivat raunioittaneet suuren osan pääkaupungista. Ihmiset olivat uupuneita pienentyneistä ruokamääräyksistä ja stressistä. Se, mikä vaikutti viattomalta synkältä vitsiltä, ​​oli muuttunut makaaberiksi huumoriksi. Yhdessä vitsissä luki: "Ole käytännöllinen: anna arkku." Sortuneiden rakennusten seinille kirjoitettiin viestejä tiedotettavaksi muualle muuttaneet sukulaiset. Niiden yläpuolella natsipuolueen ilmoitukset varoittivat: "Ryöstäjiä rangaistaan ​​kuolemalla!" Ilmapommitukset olivat niin yleisiä, että berliiniläiset viettivät enemmän aikaa kellareissa ja suojissa kuin omissa sängyissään. Sinisillä valoilla valaistut suojien suojat olivat ahtaan paikan päällä. Ihmiset tungeksivat yhdessä lämpimimpiin vaatteisiinsa kääriytyneinä ja kantoivat pieniä pahvista tehtyjä matkalaukkuja, jotka sisälsivät välipaloja ja termospulloja. Katot maalattiin hohtavalla maalilla valojen sammumisen varalta. Berliinissä ei ollut tarpeeksi pommisuojia kolmelle miljoonalle asukkaalleen, joten niistä tuli liian täyteen ahdettuja. Lyhenteiden LSR, joka tarkoittaa Luftschutzraumia eli pommisuojaa, sanottiin tarkoittavan "Lernt schnell Russisch" – "Opi venäjää nopeasti". Useimmat berliiniläiset olivat lopettaneet "Heil Hitler!" -huudon ja tervehtivät toisiaan sen sijaan "Bleib übrig!" – "Selviytykää!".

Berliiniläiset pelkäsivät idästä tulevia hyökkääjiä. Goebbelsin propagandassa mainittiin toistuvasti julmuuksia Nemmersdorfissa, jossa puna-armeijan joukot raiskasivat ja murhasivat satoja asukkaita. Heidän pelkonsa oli valtava, sillä heidän saapumisensa näytti väistämättömältä. Ardennien hyökkäys joulukuussa 1944 elvytti jonkin verran Saksan väestön moraalia. He uskoivat Führeriin ja ihmeaseisiin, uskoen, että ne voisivat saada maailman kuriin. Ylin johto ei kuitenkaan jakanut tätä innostusta. Esikuntaupseerit pelkäsivät aivan oikein, että lännessä tapahtuva hyökkäys heikentäisi itärintamaa ratkaisevalla hetkellä. Hitlerillä oli kuitenkin pakkomielteinen halu kääntää sodan kohtalo ja pakottaa liittoutuneet sopimukseen. Hän hylkäsi kaiken lähentymisen Neuvostoliittoon. Guderian varoitti Hitleriä puna-armeijan kokoamisesta massiivista hyökkäystä varten. Hitler hylkäsi nämä arviot vakuuttuneena siitä, että Neuvostoliiton divisioonat olivat heikkoja. Hitler pysyi itsepäisesti keskittyneenä länteen huolimatta idässä olevasta välittömästä uhasta. Kenraali Ivan Danilovitš Tšernjahovski aloitti massiivisen hyökkäyksen Itä-Preussia vastaan ​​13. tammikuuta 1945. Ennen hyökkäystä Neuvostoliiton joukoille kerrottiin, että he olivat astumassa fasistisen pedon pesään. Vaikka saksalaiset osoittivat huomattavaa vastarintaa, Neuvostoliiton joukot olivat 24. tammikuuta mennessä Itä-Preussin pääkaupungin Königsbergin porteilla. Etelässä marsalkka Konstantin Rokossovskyn joukot hyökkäsivät 14. tammikuuta tavoitteenaan katkaista Itä-Preussin tie. Ensimmäisenä yönä saksalainen kenraali Georg-Hans Reinhardt varoitti Hitleriä uhasta, mutta häntä ei huomioitu. Neuvostoliittolaiset yllättivät saksalaiset, mikä johti nopeaan etenemiseen.

Itä-Preussista vastaava alueellinen natsipuolueen johtaja, Gauleiter Erich Koch, kieltäytyi evakuoimasta siviilejä ja koordinoi huonosti toimintaansa armeijan kanssa. Hän myös lähetti vahingossa pakolaisjunia vallatuille alueille, mikä lisäsi kaaosta. Mutta kun neuvostoliittolaiset lähestyivät hänen päämajaansa, Koch pakeni jättäen siviilit yksin kohtaamaan Puna-armeijan. Monet yrittivät paeta hyökkääviä joukkoja, mutta lumi ja pakkaset johtivat traagisiin seurauksiin. Eräässä kylässä NKVD löysi lumesta 100 siviilin ruumista, kuolemanmarssin uhreja. Ruumiit olivat naisia, joiden vaatteissa oli kuusisakaraisia ​​tähtiä ja jotka oli tapettu lähietäisyydeltä.

Etenevä Puna-armeija syyllistyi laajamittaiseen väkivaltaan siviilejä vastaan, mukaan lukien raiskauksiin ja ryöstelyyn. Neuvostoliiton sotilaat pitivät saksalaisia ​​koston kohteina natsien Neuvostoliitossa tekemistä julmuuksista. Neuvostoliiton komentajat yrittivät hallita joukkoja, mutta tuloksetta. Sotilaat olivat järkyttyneitä saksalaisten kodeissa vallinneesta vauraudesta ja järjestyksestä. Tämä herätti kateutta, vihaa ja tuhoa. NKVD:n poliittiset upseerit ja sensorit yrittivät hallita kertomusta, mutta sotilaiden toimia oli vaikea hallita.