Suojelemme saimaannorppaa: Vapaaehtoisten kolaamat apukinokset ovat norpalle elintärkeitä
Автор: Luontoon.fi_Official
Загружено: 2025-03-20
Просмотров: 206
Erittäin uhanalaisen saimaannorpan kuutti syntyy pesään, jonka emo kaivaa rantajäälle muodostuneeseen lumikinokseen. Nykytalvina lunta ei kuitenkaan välttämättä ole riittävästi tai se sulaa liian aikaisin. Apukinoksilla pyritään varmistamaan, että saimaannorpalla on pesäkinoksia.
Apukinosten tekeminen on luvanvaraista, Metsähallituksen johtamaa toimintaa, ja kinosten sijaintipaikat ovat tarkkaan suunniteltuja, koska saimaannorpan häiritseminen on kielletty. Älä siis kolaa apukinoksia omin päin.
Apukinokset kolataan ennen saimaannorpan poikasten syntymää. Nykytalvina pesimäajan lumitilannetta ei pystytä ennustamaan. Siksi kolattavista apukinoksista tehdään suuria, jotta ne säilyisivät myös lauhoina talvina mahdollisimman pitkälle kevääseen.
Apukinosten kolaaminen on erittäin tehokas suojelutoimi, joka vähentää kuuttien kuolleisuutta. Merkittävä osa vapaaehtoisista on paikallisia, Saimaalla asuvia ihmisiä, joiden talkootyö on norpan suojelemiseksi erittäin tärkeää.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana yli 350 kuuttia on syntynyt Metsähallituksen talkoolaisten kolaamiin apukinospesiin. Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisille!
Suomessa saimaannorpan suojelusta vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut. Lue lisää Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hankkeesta: metsa.fi/projekti/yhteinen-norppamme-life
Voit seurata saimaannorpan suojelua Metsähallituksen Luontopalvelujen Instagram-tilillä @luontoon.fi ja osoitteessa metsa.fi/saimaannorppa.
Video ja editointi: Mikko Suonio / Metsähallitus
Доступные форматы для скачивания:
Скачать видео mp4
-
Информация по загрузке: