Hetki, jolloin neuvostolaivasto tajusi, ettei kukaan hallitse Suomenlahtea ilman Suomea

Tutustu siihen, kuinka Neuvostoliiton Itämeren laivasto muuttui itsevarmasta hallinnasta strategiseksi avuttomuudeksi toisen maailmansodan aikana, kun neuvostokomentajat, jotka aluksi uskoivat muutaman rannikkotukikohdan takaavan Suomenlahden hallinnan, oppivat tunnistamaan maantieteellisen todellisuuden: kukaan ei voi hallita Suomenlahtea ilman Suomea. Tämä huolellisesti tutkittu 6.847 sanan historiallinen kertomus seuraa Neuvostoliiton laivaston strategista virhelaskelmaa lokakuusta 1939 - jolloin ulkoministeri Molotov vaati Hankoniemeä ja Suomenlahden saaria vakuuttuneena siitä, että Leningradin merellinen puolustus vaati vain alueluovutuksia - vuoteen 1955, jolloin Neuvostoliitto luopui vapaaehtoisesti Porkkalan laivastotukikohdasta. Mukana ovat ensikäden kertomukset amiraali Vladimir Tributšilta, kenraali Sergei Kabanovilta ja marsalkka Mannerheimilta, luokitellut sotilasraportit paljastaen kuinka 30.000 neuvostosotilasta Hangossa muuttui strategisesti eristetyksi kuukausissa, sekä todistus amiraali Nikolai Kuznetsovilta, joka myönsi "täysi hallinta vaatisi laajempaa yhteistyötä Suomen kanssa." Poistetun luokituksen saaneiden neuvostoliittolaisten merivoimien asiakirjojen, suomalaisten sotilasarkistojen ja molempien osapuolten komentajien henkilökohtaisten päiväkirjojen kautta tämä kattava kertomus paljastaa, kuinka 120 kilometriä leveän lahden maantiede uhmaili suurvallan kunnianhimoja, kuinka Suursaaren menettäminen vuonna 1942 loukkuun koko Itämeren laivaston Kronstadtiin kolmeksi vuodeksi, ja miksi neuvostostrategit kehittivät syvän psykologisen oivalluksen siitä, että 12.460 merimiinaa ja useat sotilastukikohdat eivät voineet korvata yhteistyötä suvereenin Suomen kanssa, lopulta todisten että strateginen maantiede voittaa sotilaallisen voiman ja muuttaen valloituskunnianhimot diplomaattiseksi välttämättömyydeksi kuudentoista ratkaiseva vuoden aikana.