Ahventa norssiparven alta | Tournee Salpauselkä 2/2
Автор: KalastusKanava
Загружено: 2024-03-31
Просмотров: 21169
Sukella mukaan kalaisalle retkelle Vesijärven Kajaanselälle! Matka alkaa Vääksyn kanavan kupeesta, joka yhdistää Päijänteen ja Vesijärven, ja on ainoa kohta, joka katkaisee näitä järviä erottavan Toisen Salpausselän.
Kalastusoppaana toimivan Jouni Niirasen vene pursuaa erilaista elektroniikkaa ja kalastusvälineitä. Jouni on toiminut kalaoppaana viisi vuotta ja työskentelee toiselta ammatiltaan ensihoitajana.
Mukana on myös kalastusopas Janne Suhonen, joka on liikkeellä isolla kalastuslautalla. Päivän isoimmat ahvenet Jannen porukalla ovat yli kilon ja niitä tulee useampia. Päivän tekniikka on jigikalastus välivedestä kuoreparven seasta ja rapujigillä pohjasta. Rapujigi on tehokas viehe kivikkoisissa paikoissa, joissa esiintyy paljon rapuja.
Vesijärvi kalastus kohteena tunnetaan erityisesti jigikalastajien keskuudessa. Ahvenen jigaus alkaa kesäkuussa ja jatkuu aina jäiden tuloon asti. Parhain syyssesonki on elokuun puolivälistä syyskuun loppuun.
Kalareissun lomassa ihastelemme myös alueen luonnonkauneutta. Vesijärven läheisyydessä sijaitsee UNESCO:n tunnustama geopark-alue, jossa on maailmanlaajuisestikin merkittäviä luontokohteita. Lyhyen matkan päässä on myös Lahden keskusta ja Helsinki, mikä tekee alueesta helposti saavutettavan.
Oppaat pysähtyvät yleensä Hännyssaaren leiripaikalle päivän puolivälissä tai reissun päätteeksi. Siellä saalis käsitellään ja nautitaan tuoreesta kalasta, ja tällä kertaa herkuteltiin edellispäivän kalalla.
Salpaus Pro Fishing sivut: https://www.profishing.fi/
Visit Lahti ja Salpausselkä Geopark: https://visitlahti.fi/etusivu/salpaus...
Salpausselkä Pro Fishing hanketta rahoittaa maaseuturahoitus.
Доступные форматы для скачивания:
Скачать видео mp4
-
Информация по загрузке: