Kinky Boots -traileri (Oulun teatteri)
Автор: Oulun teatteri
Загружено: 2025-01-29
Просмотров: 9556
Kolmeakymmentä lähestyvä Charlie haikailee pienestä syrjäkylästä uuteen elämään Lontooseen. Kun Charlien isä yllättäen kuolee, leivotaan pojasta vasten tahtoaan perinteikkään kenkätehtaan johtaja, ja alkaa kamppailu kuihtuvan tehtaan tulevaisuudesta. Charlien törmätessä drag-artisti Lolaan sytyttää uusi yhteinen liikeidea molemmissa halun muutokseen.
Kinky Boots käsittelee itseksi tulemista, vieraan pelkoa, ja eritaustaisten ihmisten mahdollisuutta löytää yhteinen sävel. Musikaalin keskeinen sisältö kiertyy kiehtovan drag-taiteen ympärille ja osoittaa, että sukupuolilla leikittelystä on löydettävissä valtava ilo ja voima. Kirkkaanpunaiset glitter-buutsit ovat välillä tarpeen sekä kenkätehtaan taviksille että show-ryhmän tähdille – me kaikki kaipaamme hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Harvey Fiersteinin kirjoittama Kinky Boots -musikaali sai ensi-iltansa Chicagossa vuonna 2012, ja päästyään Broadwaylle se voitti vuoden 2013 parhaan musikaalin Tony-palkinnon. Cyndi Lauperin musiikki nostattaa vastaansanomattomasti takamuksen penkistä, ja hänelle myönnettiinkin Kinky Bootsista ensimmäinen naispuolisen säveltäjän saama Tony.
Musikaalin ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio, koreografiasta vastaa Henri Sarajärvi ja vastaavina kapellimestareina toimivat Eeva Kontu ja Ville Myllykoski. Musiikkituotanto yhteistyössä MD Companyn kanssa.
KINKY BOOTS
Ensi-ilta 1.2.2025
Oulun teatteri, suuri näyttämö
Käsikirjoitus: Harvey Fierstein
Musiikki ja laulujen sanat: Cyndi Lauper
Ohjaus: Alma Lehmuskallio
Vastaavat kapellimestarit: Eeva Kontu, Ville Myllykoski / MD Company
Koreografia: Henri Sarajärvi
Lavastussuunnittelu: Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu: Veera-Maija Murtola
Valosuunnittelu: Jukka Kyllönen
Äänisuunnittelu: Jari Niemi
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Eija Juutistenaho
Esityskapellimestari: Pasi Hiltula
Musiikkituotanto: MD Company
Vastaava musiikkituottaja: Tony Sikström
Dialogin suomennos: Kari Arffman
Laulujen suomennos: Hanna Kaila
Lola: Pekka Hitunen
Charlie: Väinö Riihimäki
Lauren: Titta Toivanen
Lolan enkelit: Mathias Boeryd, Valtteri Gutev, Mikko Elias, Emil Pohjanen, Saku Tonteri ja Tino Virta
Katso muut esiintyjät täältä: https://oulunteatteri.fi/naytelma/kin...
Tutustu musikaaliin: https://oulunteatteri.fi/naytelma/kin...
Osta liput: https://oulunteatteri.lippu.fi/websho...
Доступные форматы для скачивания:
Скачать видео mp4
-
Информация по загрузке: