Ennakkotapaus Päivi Räsänen ja syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan | Jean Mancini -podcast 38
Автор: Jean Mancini
Загружено: 2021-08-03
Просмотров: 2049
Päivi Räsänen on jo seitsemännen kauden kansanedustaja. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1995. Räsänen on myös pisimpään eduskuntapuolueen naispuolisena puheenjohtajana toiminut suomalainen poliitikko. Hän oli Kristillisdemokraattien puheenjohtajana vuodesta 2004 vuoteen 2015. Sisäministerinä hän toimi vuosina 2014-2015.
Räsänen vietti lapsuutensa Joutsenon Konnunsuon vankila-alueen varjossa. Hän löysi kristinuskon varhaisessa vaiheessa, mutta oli myös aina kiinnostunut tieteistä. Vuonna 1984 Räsänen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta.
Hänen mielipiteensä esimerkiksi homoseksuaalisuudesta, aborttikysymyksestä sekä naispappeudesta ovat herättäneet huomiota koko hänen poliittisen uransa aikana. Jonkinlainen lakipiste saavutettiin vuoden 2010 Ylen A2 homoilta -paneelikeskustelussa, jota seurasi – muun muassa Räsäsen kommenttien vuoksi – valtava kirkosta eroamisen aalto. Alle viikossa kirkosta erosi 24 000 henkilöä, kun koko edeltävänä vuonna eroajia oli yhteensä 40 000.
Huhtikuussa 2021 valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen nosti Räsästä vastaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kolmesta asiakokonaisuudesta koostuva syyte liittyy Suomen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemaan nettikirjoitukseen sekä Räsäsen some-julkaisuihin kesältä 2019.
Valtakunnansyyttäjän mukaan Räsäsen lausumat ovat homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä sekä yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa loukkaavia. Räsänen itse kokee kommenttiensa toistavan Raamatun opetuksia avioliitosta ja seksuaalisuudesta.
Jean Mancini haastatteli Päivi Räsästä puhelimitse 22.7.2021.
Aihealueet:
00:00:00 Intro
00:08:22 Korona-aika
00:11:45 Lapsuuden Konnunsuo
00:22:28 Opinnot ja politiikka
00:30:55 Itse valtiaat ja media
00:37:28 A2 homoilta 2010
00:46:25 Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
00:55:26 Valtakunnansyyttäjä
01:01:33 Kansainvälinen tuki
01:09:43 Tulevaisuus
01:12:12 Outro
Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta:
FB: / jeanmancinipodcast
IG: / jeanmancinipodcast
Spotify: https://open.spotify.com/show/2PGNxr7...
Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]
Доступные форматы для скачивания:
Скачать видео mp4
-
Информация по загрузке: